Jeesuksen rukous Getsemanessa: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.” (Matt 26:39)
Pääsiäisen aikaan kuvittelen usein itseni tuohon öiseen puutarhaan. Mielessäni näen Jeesuksen rukoilevan tuskan vallassa. Hän tiesi kärsimyksen ja hylätyksi tulemisen odottavan häntä. Hänen rakkaat opetuslapsensa nukkuivat. He eivät jaksaneet valvoa hänen kanssaan, vaikka hän pyysi sitä. Yksi heistä oli parhaillaan suunnittelemassa hänen murhaamistaan. Jeesus valmistautui inhimillisesti ajatellen sietämättömään tilanteeseen. Hän, ainoa syytön koko ihmiskunnan historiassa, joutuisi kantamaan kaikkien maailman pahojen tekojen seuraamuksen. Hän tiesi, että suostumalla tähän hän lunastaisi jokaisen ihmisen vapaaksi näiden omien pahojen tekojen vallasta. Jokaiselle, joka vain tahtoisi ottaa vastaan tämän ilmaisen ja mittaamattoman arvokkaan lahjan, olisi kohta avoinna tie kohti kultaisena hohtavaa, ikuisen päivän kaupunkia.
Pitkäperjantaina näen itseni roomalaisena sotilaana, suuret rautanaulat käsissäni. Isken kerta toisensa jälkeen ja tunnen, kuinka naulat tunkeutuvat ihon, lihasten ja nivelten läpi. Näen, kuinka Jeesuksen vartalo jännittyy tuskasta jokaisella iskulla, hiki ja veri valuvat hänen kasvoilleen otsalta, orjantappurakruunun alta. Maailmankaikkeuden luojaa piinaa Hänen luomansa olento, minä itse.
Näen itseni myös viereisen ristin rikollisena. Hengitykseni kulkee vaivalloisesti, jalkani tärisevät, kun yritän voimieni rippeillä tukea itseäni ristinpuuta vasten. Jos valahdan pelkkien käsivarsieni varaan, tukehdun. Tajuntani on sumea, hädin tuskin näen mitään. Jotenkin kuitenkin saan pääni käännettyä kohden keskimmäistä ristiä. Siinä vierelläni samanlaisen tuskan vallassa on erityisen näköinen henkilö. Saan armon ymmärtää, että sillä ristillä kärsii syytön ihminen. Tuo ihminen, Jeesus, on maailmankaikkeuden luoja, joka on luopunut asemastaan, jotta minä en tuhoutuisi syntieni vuoksi. Saan lausuttua yksinkertaiset sanat: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” (Luuk 23:42), joihin Jeesus oman tuskansa keskeltä vastaa: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk 23:43)
Varhainen pääsiäsaamu. Kävelen nopein, määrätietoisin askelin. Aamukaste tuntuu viileänä paljaissa varpaissani. Olen mukana naisten joukossa, joka kiiruhtaa haudalle. Aurinko on juuri noussut, on vielä hämärää. Haudalle meno on arveluttavaa, siellähän saattaa olla vaikka roomalaisia sotilaita vartioimassa kansanvillitsijän hautaa. Joka tapauksessa haudalla on suuri kivi, jota emme yksin saa siirrettyä syrjään.
On liikuttavaa ajatella, että evankeliumin naiset haluavat tehdä viimeisen palveluksen Jeesukselle, rakkaalle opettajalleen. Haudalle saavuttuaan he saavat ensimmäisinä kokea aavistuksen koko ihmisyyden muuttavasta tapahtumasta: ”Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi.” (Matt 28:5-6). Naiset lähtevät haudalta hämmentyneinä ja jopa peloissaan. He eivät vielä ymmärrä, mikä mullistus on tapahtunut.
Tästä lähtien julistettaisiin maailmassa ylösnoussutta Kristusta ja syntien anteeksi antamista. Tähän minut ja meidät kaikki on edelleen kutsuttu.
”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh 11:25-26)
Kirjoittaja:
Radio Liekki
